Yli miljoonan euron satsaus Euran ja Lähdepellon tekojäihin
Raumalaiskiekkoilun Tuki investoi yli miljoona euroa jääurheilun olosuhteiden parantamiseen Rauman seudulla. Tuki rakennutti tekojääradan Euraan yhdessä kunnan kanssa ja tekojääradan Lähdepellolle yhdessä Rauman kaupungin kanssa.
Uusilla tekojäillä päästään tällä tietoa luistelemaan päästään joulukuun puolivälissä. Vuonna 2011 valmistunut Raumanmeren tekojää saatiin tämän talven osalta käyttökuntoon viime viikolla.
Tuen puheenjohtaja Rafael Eerola kertoi Ylelle, että tekojääprojektit ovat herättäneet myös muiden kuntien mielenkiinnon.
– Paljon on tullut kyselyitä muilta paikkakunnilta, että mitä tällaiset maksavat ja miten näitä tehdään, sanoi Eerola.
Eurassa ei ole aiemmin ollut tekojäätä. Uusi tekojää rakennettiin kunnan keskustaan jalkapallokentän viereen.
– Muistan olleeni aivan täpinöissäni, kun kuulin Tuen ideasta ensi kertaa. Tekojää on vietävän hieno asia meille, kun talvet ovat mitä ovat, sanoi Euran kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen.
Rehtorina hän tietää, että lapset tykkäävät luistella. Euran jäähalli on Paneliassa. Keskustassa ei ennen ollut edes tekojäät. Koulujen budjetit eivät veny bussimatkoihin Säkylään tai Paneliaan.
Lehtosen mielestä hyötyjiä ovat kunta, lapset, perheet ja Lukko, jolle hänen sydämensä sykkii. Lukon viime kevään mestarijoukkueessa euralaisuutta edustivat Oskari Setänen ja Roni Sevänen. Kumpikin on Lehtosen entisiä oppilaita.
Raumalaiskiekkoilun Tuki aikoo jatkaa olosuhteiden kehittämistä. Tavoitteena on madaltaa harrastusten aloittamiskynnystä.