Tuen puheenjohtaja Rafael Eerola Jääkiekkoliiton hallitukseen
Raumalaiskiekkoilun Tuen hallituksen puheenjohtaja Rafael Eerola valittiin Suomen Jääkiekkoliiton hallitukseen. Valinnan teki liittovaltuusto. Kahdesta vapautuneesta hallituspaikasta käytiin kovaa kisaa. Ehdokkaiden esittäytyessä liittovaltuustolle Eerola kertoi tehneensä seuratyössä kaikkea muuta paitsi maalivahdin ja huoltajan hommia.
Raumalaiskiekkoilun Tuen tavoitteisiin kuuluu, että Lukko-perheellä on edustajia suomalaisen jääkiekkoyhteisön päättävissä pöydissä. Siksi neljän vuoden hallituspesti on lukkolaisittain erinomainen uutinen. Eerolan lisäksi uutena hallitukseen valittiin Helsingin jäähallin toimitusjohtaja Tom Kivimäki.
– Isot pöydät odottavat, ja niihin olemme aina Raumalta halunneet. Totta kai koko Suomen kiekon eteen tehdään tässä töitä, mutta onhan tämä osoitus siitä, että länsirannikolla ja meidän seurassamme on jotain tehty oikein, vaikka tämä henkilökohtainen juttu onkin, sanoi Eerola Satakunnan Kansan haastattelussa.
Luottamustehtävä on nelivuotinen.
– Kova pesti ja upea näköalapaikka. Isoja asioita on edessä ja paljon töitä tehtävänä. Yhdessä lähdetään viemään suomalaista jääkiekkoa eteenpäin.